Lunta odotellessa

lauantai 19. lokakuuta 2013

Tunnelmaa perjantai-illalta

Tuulinen ja kylmä iltapäivä/ilta.

Onneksi aurinko paisteli välillä pilvien takaa.

Lehdet lenteli pihalla hurjassa tuulessa ja näpit oli jäässä kameran käyttäjällä.

Mutta ihanaa oli - syyspäivä, perjantai, viikonlopun alku :)


Yllättävän ihanan koristeen piharappusille saa
kauniista ruukusta ja vihreästä sammaleesta,
ja kestää koko syksyn ja talven.




Lehdet ovat ihania,
niiden värit muuttuvat syksyllä jatkuvasti,
ne keräävät pieniä pisaroita pinnoilleen ja houkuttelevat
kuvaamaan, 
kuivina ne lentelevät ja leijailevat
vapaina tuulessa.
Ruskan kellertämät lehdet läpäisevät upeasti 
auringonvaloa.


Angervon lehti hehkuu keltaisen, oranssin
ja punaisen sävyissä.


Vielä löytyy puutarhasta kukkaloistoakin.
Sinnikäs hanhikki jaksaa kukkia 
yöpakkasista huolimatta -
taitaa sekin nauttia syksyn hetkistä ;)

++++++++++++++++

Illemmalla pääsin koirien kanssa lenkille,
kun mies tuli kotiin myöhempään töistä kun minä.
Otin kameran mukaan, josko matkalla löytyisi
jotain kaunista :


Tienvarren heinikko hohti ilta-auringossa.
Väliin tuuli tuiversi ne ihan vaakatasoon.
Noissa heinissä on jotain "maagista", ne ovat minulle
sellaisia joita on pakko joka välissä kuvailla
ja ihastella. 
Samaan aikaa hentoja ja
voimakkaita...


Ihania varjoja soratiellä.


Puu kurottaa kohden pilviä ja
taivasta,
itse yritän ajatusmyllerryksissäni muistaa
se ihanan ohjeen, että
"ajatukset ovat kuin pilvet taivaalla - ne tulevat ja menevät,
Ne voi huomioida, mutta  sitten  niistä tulee päästää irti..."


Ihan kodin kulmilla jo...
ei kauaa enää aurinko ole taivaanrannan yläpuolella,
vaan saapuu hämäryys
ja pimeys
ja
illalla sitten onkin aika sytyttää piha täyteen lyhtyjä.

Ihania syyshetkiä kaikille,
annetaan tuulen tuivertaa ja auringon helliä, jos
sataa nautitaan sateen ropinasta ja tunnetaa pisarat kasvoilla, 
tuijotetaan elävää tulta ja ihmetellään tätä elämän ihmeellisyyttä!


6 kommenttia:

  1. Niin kaunis postaus täällä sulla!
    Syksyn lehdet ovat kauniita auringon niihin paistaessa, siivilöivät auringon säteitä lävitseen.
    Nautitaan vaan tästä hetkestä ja syksystä sateineen ja aurinkoineen.
    Ja myös pimeydellään syksy luo tunnelmaa, kun muistaa ne kynttilät ja villasukat, hi!
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana tämä postaus jälleen ja niin positiivinen, kyllä luonnosta löytyy kuvattavaa aina.
    Upea panoraamakin, niin yksinkertaisesta aiheesta kuin tie, kaunista.
    Leppoisaa sunnuntaita Hanna.

    VastaaPoista
  3. Olipa kaunista!♥
    Tänäänkin on aivan ihanan aurinkoinen ilma, nautitaan...:)

    Ps. PIAN on blogissani arvonta, käy kurkkimassa, jos kinnostaa...;)

    VastaaPoista
  4. Kiva kun kävit kommentoimassa blogissani niin löysin tänne vierailulle. Ihania kuvia ja kivoja juttuja täällä. :)

    VastaaPoista
  5. Harakka - kiitos :) Kynttilät ja villasukat, niimpä niin - ihanaa...

    Susanna - kiitos :)

    Seija - kiva kun taas poikkesit - ihanaa sunnuntai-iltaa sinullekkin.

    Marikki - kiitos :) Nautitaan tosiaan tästä ihanasta auringosta!

    Rentukka, mukavaa kun löysit vierailulle, tervetuloa toistekkin. Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista

Ihanaa kun vierailit blogissani - vielä ihanampaa jos jätät minulle viestin :)