Lunta odotellessa

perjantai 27. joulukuuta 2013

Arki alkoi - yllättäen sateessa...

Joulun pyhät ovat mennyttä elämää...
Joulu sujui mukavasti, vaikkakin liikaa on kyllä tullut syötyä,
ei sentään niin kuin jossain iltapäivälehden lööpeissä näin, että osa ihmisistä on syönyt itsensä sairaalakuntoon??? Lehteä en ostanut, joten täyttä totuutta asiasta en tiedä...mutta tuntuisi kyllä kurjalta mennä "jouluähkyn " vuoksi sairaalaan...

Molemmissa Tompan mammaloissa käytiin, aattona Raumalla ja tapanina Turussa.
molemmissa oli runsaasti hyvää ruokaa tarjolla ja mukavaa Joulun tunnelmaa.
Joulupäivä vietettiin ihan kotosalla ja olin luvannut Tompalle, että Jouluna saa saunoa ja paljuilla vaikka
aamusta iltaan...joten sellainen päivä oli Joulupäivä, alla kuva Joulupäivän aamun paljusta ;) ;)


Tommi oli koulussa tehnyt meille joululahjaksi suodatinpussissa olevia koivunlehtiä,
joita liotettiin löylyvedessa..ja saatiin saunaa kesän koivun tuoksua.
Toki Pappa oli tehnyt myös perinteiset vihdat Joulusaunaan.

Eilen oli taukoa sateesta, mutta tänään sitä on taas saatu ihan koko päivän ajan...
tulikin sitten kuvailtua pisaroita ikkunassa, kun ei kameraa voinut ulkoiluttaa...





Ja aivan ainokainen asia joka jotenkin lumeen tai pakkaseen viittaa
löytyy kodinhoitohuoneen ikkunasta...
eli lumihiutaleita sentään edes siellä - kenties muistuttamassa
ilmanhaltijaa siitä, että sellaisia voisi lähetellä ihan uloskin ;)



Oikein mukavaa perjantai-iltaa kaikille ja
alkavaa vuoden viimeistä viikonloppua :)



13 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua ja toivotaan, että vesisateesta päästäisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Marru - toivotaan kuivempia kelejä ;)

      Poista
  2. Meilläkin on monta päivää satanut,niin sumuista pimeää
    Hauska kuva paljussa oleskelu Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, toivotaan sinnekin vähän aurinkoa sateen jälkeen!

      Poista
  3. Sadetta on riittänyt ja lisää tulee :)
    Hyvää viikonvaihdetta kuitenkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina, että teilläkin siellä on sadellut - lohdullista siis että vähän kaikki taitavat olla samassa ilmantilassa ;)
      Toivotaan oikein kovasti ilman muutosta, ehkä se sitten toteutuu...

      Poista
  4. Joulupaljuilu näyttää olevan mukavaa. Siinä unohtuu vesisateet ja muut ikävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seita - joulupaljuilu oli mukavaa ja eipä siinä annettu kelin aiheuttaa murheita ;)

      Poista
  5. Hyvää ja kaunista viikonloppua harmaat hetketkin ovat kauniita! toivoo Mökkihöppänä

    VastaaPoista
  6. Voi hitsi, mikä palju!! Varmaan ihanaa näin talvisin paljuilla? Kivoja kuvia olet nappaillut, meilläkin oli joulusaunassa vihta, mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Ihana paljun lämpö ja lumihiutaleet muistuttamassa lumihangista!

    VastaaPoista
  8. Ihana palju!:)

    Hanna, mukavaa tamikuun jatkoa sinulle!♥
    Valoa kohden hipsutellaan...;)

    Halaten, Marikki

    VastaaPoista
  9. Heips. Mitä sinulle nyt kuuluu? <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun vierailit blogissani - vielä ihanampaa jos jätät minulle viestin :)