Lunta odotellessa

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Rakeita ja rasioita



No eilempä niitä sitten tuli -
valkeita kovia palleroita taivaan täydeltä.

Muutamaan otteeseenkin ja aamulenkillä tänään ollessani
niitä oli vielä varjopaikoissa jäljellä. Kuvat ovat eiliseltä kävelyltä.






Illalla sytyttelin kynttilöitä ulos ja nautin saunasta ja kylpytynnyrissä löhöilystä ihan
itsekseni - ukkelit kun menivät saunaan vasta myöhemmin.
Voi että teki terää :)

Voipi olla, että teen saman tempun tänäänkin....tuollainen pieni hetki itselle on joskus
niin luksusta - ei maksa mittään ja tulee ihan älyttömän rento olo.

Marleena Ansio on kiteyttänyt saunomisen ihanasti hymy suupielessä:

Lopeta välillä
uurastus ja työ,
lauteilla loju ja
vettä kiukaalle lyö.

Sivele itsesi hunajalla,
kuningatarten lahjalla
ihanalla.

Kiitolliseen mieleen
hiljaa vaivu,
onnelliseen oloon
rauhassa taivu.

Anna ajatusten rauhassa
mennä ja tulla,
täysi oikeus itseäsi hoitaa 
on sulla.

Mielihyvän tunteessa
oikein kelli, joka hetkestä
nauti ja itseäs helli.



Tosin en tähän saunaan tänään mene (kuva mökkisaunasta viime syksyltä)
mutta jos on kotona ihana sauna niin mikään ei kyllä
SAUNAHULLUN mielestä vedä vertoja tämän
mökkisaunan tuomille löylyille ja mereen pulahtamiselle useaan otteeseen
saunomisen lomassa....

++++++++++++++

Niin mitä rasioita?

No kun kerroin, että aattelin hyödyntää valokuviani jollain 
tavalla askartelussa ja kehittelen ideaa
vaihtelevista "tauluista" seinällä ..
(olisi siis valokuva, jokin kaunis lause ja
sitten niitä koristehäpäkkeitä, taustapaperia yms...)

niin sain jo aikaiseksi harjoitella sommittelua
rasioihin...
(niissä on pari omaa valokuvaa kummassakin, tulostettuna tosin -
varsinaisiin "tauluihin" olen tilannut jo paperikuvia kuvistani)
eli 

rasia 1:
tarvikelaatikko, josta löytyy teipit, koristeet, kynät,
liimat, yms.



Ovat illalla sisällä salamalla kuvattuja, joten 
kuvat eivät ole niin kauheen hyviä...

Ja
rasia 2:
Johon tulee valmiit sivut , 
keskikokoisille sivuille/tauluille.



Alku se on tämäkin ja harjoittelemalla oppii....hih...
ehkä...
jollei ole kovin kovapäinen....

Hauskoja hetkiä kaikenlaisen sunnuntaipuuhastelun 
parissa

toivoopi Hanna



4 kommenttia:

  1. Iik, miten ihanaiset rasiat ,todella nätit, tahtoooo ♥
    Ompa isoja rakeita, kauniit kuvat kerrassaan, voi että...
    Itse en ole kovin saunaimmeinen, mökillä kyllä kiva, kun sitten pääsee kuistille istumaan ja näin..
    Toi tynnyri varmasti magee.
    Ihanaista iltaa Hanne :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin saatiin eilen rakeita muutamaankin otteeseen :)
    Oma aika... ah, sitä tarvitaan aina välillä!

    Todella kauniita rasioita oot tehnyt!!!

    Oikein mukavaa illan jatkoa ♥

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään myös saunomisesta ja sinne jätänkin aina muurheeni ja kaikki huolet.
    Mutta niin hienoja rasioita olet tehnyt, että ihan ihkuna olen täällä, kun nitä katselen!
    Hieno runo muuten saunomisesta!
    Hyvää sunnuntai-iltaa sulle!

    VastaaPoista
  4. Seija - kiitos :)
    Ja tynnyri on tosi kiva syksyllä/ talvella kun on pimeetä ja laittelee lyhtyjä ympärille....

    Marru, kiitos kommentista.
    Ne rakeet oli aivan valtavia välillä...eihän se lunta ole, mutta vähän valkosta kumminkin.

    Harakka - saunominen on kyllä ihanaa , me saunotaan päivittäin, tosin puuntekoa ja kantamista vaatii jonkin verran reiluummin.

    Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille :D

    VastaaPoista

Ihanaa kun vierailit blogissani - vielä ihanampaa jos jätät minulle viestin :)