Lunta odotellessa

maanantai 2. joulukuuta 2013

Hämärää adventtiaamun lenkkeilyä ;)


Lähdin aamusella Tinkan kanssa
Pitkäjärven maastoon lenkille:
Tinka tykkää käydä siellä ja aika monta aamulenkkeilevää koiraa
tapasimmekin, vaikka olikin jo hyvin tuulista ja kylmääkin.



Tuuli lennätteli puuskissa niin vettä kuin kaikenmoista pientä 
oksanpätkääkin sinne sun tänne.






Järven etelänpuoleisesta päädystä lähtiessämmie oli sinista hämärää,
joka pikkuhiljaa siitä sitten muuttui harmaammiksi sävyiksi.



Järven pohjoisessa päädyssä on ylijuoksutuspato.

Siitä matka jatkui kapeaa polkua järven rantaa myötäillen
takaisin lähtöpisteeseen.

Tällä puoleea valo osui niin että oli helppo huomata pinnan olevan kevyesti jäässä,
vaikka tuuli kuljettelikin vettä jään päällä puuskissa ja
alkumatkasta tuntui, ettei sitä jäätä siellä olekaan.












Aurinkokin yritteli välillä pilkistää noustessaan 
metsän takaa...
vähän aikaa se jaksoi paistaa kun pääsin kotiin,
mutta sitten myräkkä alkoi todella ja tuli räntää välillä
ja tuuli yltyi ihan kiitettäviin lukemiin -
niin että illalla saunapaljussa istuskellessani kuulin ensin 
napsahduksen ja sitten hirveän rytinän, 
puuhan siellä naapurin puolella takapihaamme  rajoittuvassa metsässä katkesi...
Tuli alas niin rytinällä, etten olisi halunut lähellä olla, ei välttämättä
olis kerinnyt juosta mihinkään...

++++++++++++++++++++

Käykäähän kurkaamassa tuota
linkittämääni
Positiivareiden joulukalenteria.
On ihania runoja ja tunnelmallista joulumusiikkia 
ohessa. 
Ihana aamuinen tunnelmahetki kun sen 
klikkaa auki :)

+++++++++++++++++++

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille !



10 kommenttia:

  1. Vesi on hieno elementti kuvattavaksi.
    Se on aina erilainen. Hyvää jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Tuttuja ovat tuon järven ympäröimät polut... :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia. Voi aistia tunnelman.

    VastaaPoista
  4. Kauniita maisemakuvia!
    Pitänee käydä joku päivä meidän rannassa katsomassa onko siellä jo jäätä.

    VastaaPoista
  5. Kauniita järvimaisema kuvia olet tänne laittanut,mukava retki teillä on ollut:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Raili - vesi on kyllä ihana elementti;)
    Ihanaa joulukuunjatkoa sinulle.

    Marru - tuolla on mukavaa aina välillä poiketa ;) Ihania hetkiä sinulle.

    Taina - kiitos :) Oli ihana adventtiaamun hetki tuolla.
    Mukavaa joulukuuta sinulle.

    Pioni - kiitos :) Mukavia joulunodotushetkiä sinulle.

    Irma - kiitoksia :) Mukava retki oli meillä ihan kahdestaan tyttöporukassa ;) Leppoisaa joulunodotusaikaa sinulle.

    Sari - kiitos :) Luonnolla on tarjottavanaa kaunetta meille ihastelijoille.
    Ihania joulukuun hetkiä sinulle.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia. Vedet alkavat tosiaan olla jo ohuessa riitteessä. Myrsky katkoi puita meilläkin päin ja mellasti sähkötkin poikki joissain huusholleissa.

    http://elamaakuvina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Kiitos S :) ...jokohan nuo myrskyt tältä syksyltä riittäisi? Oli jo kolmas kk: n sisään. Mukavaa joulunodotusta.

    VastaaPoista
  9. Onpas sulla kivat maisemat, tuolla meidänkin koirulaiset mielellään lenkkeilisi. Lisäksi olet hienosti saanut tallennettua tunnelman.

    VastaaPoista

Ihanaa kun vierailit blogissani - vielä ihanampaa jos jätät minulle viestin :)