Lunta odotellessa

Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiran elämänohjeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiran elämänohjeet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

4. adventti, koiran elämänohjeiden viimeinen kortti - Joulu saa tulla :)


Joulu on jo aivan ovella,
täällä on ihanaa joulutunnelmaa
kelistä huolimatta.
Huomenna vielä työpäivä ja
sitten valmistaudutaankin
rentoutumaan.

Liinat on vielä silittämättä ja osa koristelusta tekemättä,
miehet lähtevät huomenna kinkkuostoksille ja
sitten illalla herkutellaan kinkkuvoileivillä
kun palvikinkku"korkataan".
uunikinkku pääsee ma-ti yöksi uuniin tuomaan ihanaa
tuoksua aattoaamuksi.


Keskiviikkona oli koulun joulujuhla,
Tommi oli paimen (toinen vasemmalta),
vanhempainyhdistyksen arpajaisista
voitettiin maustekakku 
(ÄLYTTÖMÄN maukas, puolet on jo syöty ;) )
...ja kynttilät luovat valoa pimeyteen sisällä ja varsinkin ulkona.



Olkipukki on jo
parkkeerannut kuusen alle.



Hyasintit tuovat tuoksuaan joka huoneeseen,
ovat ihan mun lemppareita :)

LÄMPÖISTÄ
4. ADVENTTIA
IHAN 
JOKAISELLE.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Märkää, pimeetä ja koiralta ohjetta kesän varalle ;)

Eipä paljon pimeemmäksi maailma voi enää muuttua...
No huomennahan se sitten alkaa valostumaan - ihan pikkiriikkisen kerrallaan, mutta kuitenkin.

Kesää odotellessa voipi miettiä koiran elämänohjetta no. 16
ja unelmoida kesähelteistä :)


++++++++++++++++++++

sitten tulee kuvia viime
viikonlopulta, silloinkin
oli märkää ja pimeetä,
maassa tosin aavistus räntää....









Huomenna on Tommin koulussa joulukirkko
ja todistusten jako aamulla...
Sitten alkaa miehillä 2 vk:n loma,
minä "ahkera" käyn töissä välillä
kun  ei ole noita vapaapäiviä olemassa, 
kun teen lyhennettyä päivää Tompan koulun takia.
No aikansa kutakin...pikkumies on nyt numero yksi :)

Huomenna on myös Tommin nimipäivä ja taitaa olla aika valontuoja
tuo meidän lottovoitto, koska se päiväkin tosiaan alkaa huomisesta 
pidentyä...

Näihin sanoihin,
kuviin ja
tunnelmiin
päätän tämän postauksen ja
toivotan kaikille 
aivan ihanaa
perjantai-iltaa :)


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Koiran elämänohje, kohta 15


Näin hyvin lyhykäisyydessään
tämän päivän postaus ,


Mukavaa torstaita sinulle joka
tänne tänäänkin saavuit :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Koiran elämänohjeet no 14


Muistakaa siis rapsutella eläinystäviänne ;)
Kertokaa niille silittelyllä ja rapsuttelulla, 
että välitätte ja ne ovat teille tärkeitä...
Silittely rauhoittaa sekä eläintä että ihmistä,
pieni hetki yhdessäoloa ja päivän arkiset askareet 
sujuu paljon mukavammin

Ja huomioikaa ja helllikää myös rakkaita ihmisiä ympärillänne!

Pienillä huomionosoituksilla voi saada
toisen päivään kummasti iloa lisää...
hymykin riittää tai pieni teko toisen puolesta.

KOVIN
KIVAA
KESKIVIIKKOA
KAIKILLE ;)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Koiran elämänohjeet , kohta 13


Tämä kuuluu myös tämän
emännän elämänohjeisiin,
ja jollei pitkiä klävelylenkkejä
niin ainakin lyhyitä, sillä
kävely metsässä on 
aivan ehdottomasti
paras tapa minulle rentoutua.
Hyvin on yksinkertainen
ja erittäin halpa ilo :)

KOITAHAN SIIS
SISÄLLYTTÄÄ
TIISTAIPÄIVÄSI 
PIRISTYKSEKSI
PIENI KÄVELYHETKI
JA NAUTI SIITÄ
KOKO SYDÄMESTÄSI!

Alla vähän muistoja 
menneiltä kävelyretkiltä:





















sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Koiran elämänohjeet osa 12


Niimpä niin.....
Voiko paremmin lohduttaa/rauhoittaa...?
Sopii kyllä tän hetkiseen fiilikseen....

Arki on taas alkanut, 
tänä aamuna tökkii kyllä ihan reilusti,
johtunee siitä, että eilinen päivä ei
ollut ihan lepopäivän oloinen 

vaan 
loppuillasta olin jo äkäinen kuin
ampiainen, kiukuttelin hukkaaan 
heitettyä sunnuntaivapaata ja menin ajoissa
nukkumaan - koetin auttaa tuttavaani
eräässä tietokonetta ja kuvankäsittelyä
vaativassa jutussa ja en osannut...koko päivä meni
istuen ja kokeillen ja yrittäen saada jotain aikaa, 
mutta ei...EI ja EI!
Inhottavaa kun joutuu sanomaan, ettei
voi tehdä kun ei osaa vaikka halua olisi auttaa :(

Tuli niin turhaantunut ja mitätön olo....

No ei muuta kuin tästä taas ylöspäin,
se vaan ei tuolla meikäläisen työmaalla
pääse mieli kovasti piristymään....
No ehkä sitten iltapäivällä kun on avoimet ovet Tommin 
iltapäiväkerhossa ja glögi/piparitarjoiluakin.

Tällainen valitusvirsi täällä, vaikka monella 
muulla on asiat ihan oikeesti huonosti.
Sorry ;)


Joka tapauksessa
olkoon 
alkanut arkiviikko 
täynnä kynttilänvaloa,
leppoisaa joulunodotusta
ja
hyvää mieltä.







3.adventti ja koiralta ohje numero 11



Harmaasta pimeästä kelistä huolimatta
toivotan kaikille ihanan lämpöistä
kolmatta adventtia :

ON ALKANUT AIKA
JOULUN NYT, JA
KYNTTILÄ ON
SYTTYNYT.

SEN VALO LOISTAA 
MEILLE NYT, 
JOULUN TUNNELMA 
ON LISÄÄNTYNYT.

ON VALOA AINA
VAAN ENEMMÄN,
SYTYTÄN VIELÄ
YHDEN 
KYNTTILÄN.

(Birgit.mummu.net sivustolta poimittu adventtiruno)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Koiran elämänohjeet kohta 10


No, koirille tuo on helppoa - eläimethän
ovat aitoja ja rehellisiä, eivät kovastikkaan
osaa teeskennellä....ehkä tarvittaessa vähän ;) ;)

Ihmisille välillä vähän vaikeampaa...

+++++++++++++++++++

on ollut kaunis lauantaipäivä,
vähän aurinkoa,
vähän pakkasta,
ei myrskyä :)

Viimeviikolta ovat seuraavat kuvat,
mutta kuvaavat tämän päivän luontoa ihan 
yhtälailla (viime viikonloppuna tosin oli aavistus lunta,
nyt on maa kuurassa ja paikoitellen rakeita valaisemassa...)
tänään en kerinnyt valoisalla kuvailemaan,
oli siivoomista ja leipomista kun
vanhempani kävivät visiitillä
iltapäivällä.






MUKAVAA
LAUANTAI-ILTAA
KAIKILLE

perjantai 13. joulukuuta 2013

Perjantai ja koiran elämänohje no. 9

Ihanaa  PERJANTAI :)

Viikonloppu on alkanut ja
Seija-myrskystäkin on selvitty.

Roskis oli kävellyt keskelle tietä,
ränni oli tipahtanut,
kasvihuoneen ovi hajonnut,
köynnöskaari puolittain nurin,
sähköt poikki (vaan muutaman tunnin onneksi)...
eli aika vähällä selvittiin kun yöllä tuota myrskyä kuuntelin
niin ajattelin että katto lähtee.

Puita oli toki nurin mennyt metsässä kun koiran kanssa kerkesin valosalla pikku lenkille.

Nyt on tuuli tyystiin tyyntynyt ja olen sytytellyt pihalle lyhtyjä ja
palju on lämpeemässä, joten mukava perjantai-ilta on tiedossa.
Kuukin valaisee niin ihanasti, etten tiedä vaikka ottaisin toisen koiran mukaan vielä pienelle
iltalenkille?

Tässä tulee sitten se yhdeksäs ohje :


Toivotan teille kaikille
oikein ihanaa
perjantaita ja
alkanutta viikonloppua.

Luokoon lyhdyt ja kynttilät
valoa pimeään iltaan :)


(kuva viime viikonlopulta...nyt on aika musta maa....)



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Koiran elämänohjeet osa 8


Minulla on kaikki eläimet olleet 
aina hyväruokaisia:
hevoset söivät jokapäiväiset
murkinansa aina hyvin ja 
iloisina, olivatpa sitten kotona tai vieraassa 
ympäristössä.

No, ja koirat ovat pohjattomia...
kaikki käy ja mitä enemmän
sen parempi...
ja ruoan tulo on kyllä se 
päivän kohokohta.
Eivät meinaa karvoissansa pysyä...
Palkkioksikin käy nami kuin nami,
ei ole nirsoilua ollut ;)

Tämä kohta onnistuu myös itseltäni
erittäin hyvin ,
melkein kaikki ruoka käy ja
syöminen on aina ihanaa.
Tauot töissä on päivän kohokohtia
kun on tehnyt herkkuvoileipiä
evääksi.
Viikonlopuiksi mietitään aina vähän 
arkiruokaa herkumpaa syömistä.
No, karkki (lakritsi ja suklaa)
uppoaa liiankin hyvin.
Oi ihanaa, että on niin onnekas,
että on ruokaa pöydässä ja
että siitä nauttii täysin siemauksin.

HERKULLISTA 
JA
NAUTINNOLLISTA
TORSTAITA

toivoopi Hanna

tiistai 10. joulukuuta 2013

Koiran elämänohjeet kohta 7


Ei muuta kuin
tuumasta toimeen ;)

Leikkisää ja riemukasta 
keskivikkoa
ihan jokaiselle 
ihanalle lukijalle.



maanantai 9. joulukuuta 2013

Koiran elämänohjeet osa 6


Oiva ohje tämäkin....

..itse en kyllä nokosia ota, 
hyvä kun yöllä uni tulee silmään, päivällä
nukkuminen ei onnistu kuin sairaana.

Monet kuitenkin ottavat koirista oppia ja katkaisevat
päivänsä ihanilla torkuilla ja saavat uutta virtaa 
illan puuhiin...

+++++++++++++++++++++++++

Mutta eilen olin taas vyöhyketerapiassa saamassa
koko kropalle hoitoa, 
yö tuli nukuttua hyvin ja 
kroppa on kuin uudestisyntynyt
taas vähän aikaa :)

Viikonloppuna lenkkeilin koirien ja kameran kanssa
pakkassäässä ja aivan aivan pieni aavistus oli silloin 
luntakin...
seuraavassa pari kuvaa viikonlopulta:







Nyt on luvattu ainakin pariksi päiväksi plus-asteita, joten hyvästi lumi ja 
kauniit hileet ja kuura puissa.
Eilis illan 11 pakkas-asteesta on lämpömittari kohonnut jo -4 asteeseen
näin aamutuimaan, eli kaipa tuo vesikeli on kun töistä
iltapäivällä pääsee...

TUNNELMALLISTA
TIISTAITA
JOKA 
TAPAUKSESSA :)